Terveisiä Havaijilta

Heippa kaikille ressukoille!

Kuten otsikostakin voi päätellä, meitsi pääsi sitten lataamaan akkuja Havaijin auringon alle. Sijainti ei ole pääsaarella, vaan "garden islandilla" nimeltään Kauai (lausutaan Kuwai). Kuten voi nimestä päätellä, todella kaunista täällä on, vihreää, ja paljon erilaisia kukkia, kasveja ja puita. Olemme perheen (ja serkkujen perheen) kesken, ja pääasiassa keskitytty tärkeimpään: rentoutumiseen. Uima-altaalla ja meren rannalla on mennyt suurin osa ajasta, lisäksi on tullut vähän shoppailtua, ja kävimme myös ratsastusretkellä. Ihana kaksiviikkoinen on siis kyllä valitettavasti jo lähestymässä loppuaan, mutta huomenissa on vielä tiedossa hauskaa: surffausta! En ole itse koskaan surffannut, mutta nytpä pääsen kokeilemaan :D

Kotona Minnesotassa menee myös elämä normaaleilla raiteillaan, olen juuri missaamassa viikon koulua (mikä sääli ;), mutta siellä alkoi juuri neljäs "quarter", eli viimeisiä viikkoja kouluvuodesta viedään. Kävimme perheen kesken myös pidennetyllä viikonloppureissulla Scotttsdalessa, Arizonassa helmikuun lopussa. Myös tämä reissu meni kivasti, vaikkakin viimeisenä päivänä kuulimme ikäviä uutisia, sillä perheeni nuorten 97-vuotias isoisoisä oli kuollut. Seuraavalla viikolla oli sitten tiedossa hautajaiset, ja vaikka läheisen kuolema aina surullista onkin, hänen voidaan kyllä sanoa eläneen pitkä ja upea elämä. Loppuun asti hän eleli omillaan kotona, ja oli niin fyysisesti kuin psyykkisesti erittäin virkku, ja todellinen korttipelihai. Hautajaiset olivat myös todella kaunis tilaisuus, ja erityisen merkittäväksi teki se, että isoisoisä oli elämänsä aikana palvellut Yhdysvaltojen armeijaa, ja tähän liittyi sitten tietenkin hienot sankariseremoniat.

Lisäksi kotona alkoi sitten kauan odotettu track and field maaliskuun puolivälissä. Itse aion juosta pitkää matkaa, todennäköisesti 1600m tai 3200m, ja host-siskoni juoksee 300m aitajuoksua. Tämäkin urheilu on todella korkeatasoista, ja tuntuu uskomattomalta että meidänkin alle 600 oppilaan koulussa on mahdollisuus jopa keihäshyppyyn. Innolla odotan mitä tuleman pitää.

Muuten ei olekaan hirveästi sen ihmeempää, Havaijilta palattuani täytyykin varmaan keskittyä koulunkäyntiin sen verran, että pääsen taas mukaan poissaoloni jälkeen, ja YFUn re-entry orientaatiokin on edessä. Sitten odotankin innolla YFUn west coast matkaa kesäkuussa. Tunteet tässä vaiheessa ovat pikkuisen ristiriitaiset, sillä nautin kovasti olostani täällä ja minulla on paljon hauskaa koko ajan, ja tavallaan on tunne ettei koskaan halua lähteä. Samalla on se pieni kutkuttava tunne kotiin menosta, ajatus uuden sivun kääntämisestä elämässä, kun ne ihanat 18-vuotissynttärit on itselläni ihan ovella elokuussa! Ja tietenkin on se pieni näkökohta, että vaikka minulla on ihanin host-perhe mitä koskaan voi saada, niin ei se ole, eikä koskaan tule olemaan, oma perhe. Oma perhe on vain aina oma perhe, ei siitä mihinkään pääse. Mutta nyt aion vain ottaa täyden ilon näistä kuukausista mitä vielä on jäljellä, ja vielä varmasti laitan päivitystäkin tulemaan! <3

Ihanaa vuoden jatkoa kaikille vaihtareille ja kotiressuille myös aurinkoista kevättä! :D

Love,
Elisa <3

Kurki: Viikko Itä-Saksan syövereissä

Tervehdys toverini! Saksan YFU järjestää kaikille vaihtareille viikon mittaisen ”Mittelseminarin” (keskiseminaarin), jonka tarkoituksena on keskustella ja miettiä vaihtovuoden kokemuksia sekä tutustua muihin vaihtareihin, kohdekaupunkiin ja ekstrateemaan. Yhteen seminaariin osallistuu 30-40 vaihtaria, joten eri vaihtoehtoja riitti. Saimme listan eri seminaareista jo viime syksyllä, ja kaupunkivaihtoehtoina olivat Hampuri, Berliini, Dresden ja München. Lisäksi jokaisessa kaupungissa on eri ekstrateemoja, joihin sitten liittyy paljon ohjelmaa (esim tiede, elokuva, tanssi, Saksan histsoria yms.). Valitsin sitten Dresdenin ja ekstrateemaksi Saksan historian. Ai miksikö? Tunnen jo Hampurin kuin omat taskuni, kävin Münchenissä Oktoberfestillä ja käyn siellä vielä kerran toukokuussa, ja Berliinissä tulen vierailemaan hostsukulaisten luona. Uskon että olisin näistä huolimatta valinnut Dresdenin, sillä tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua vanhaan DDR:ään. Saksassa puhuminen Itä-Saksasta on edelleen arkipäivää, ja esimerkiksi historian tunneilla koulussa tämä oli viimeiset puoli vuotta aiheena. Jotta ymmärtäisin Saksaa paremmin, tulisi minun myös tuntea itäiset alueet ja niiden historia. Dresden oli sitä paitsi ennen DDR:ää yksi Saksan kukoistavimpia kaupunkeja sekä on täynnä historian havinaa jokaisesta ajasta aina barokista nykypäivään. Ekstrateemani ”koe Saksan historia” oli siis Dresdenissä parhaimmillaan.

Yövyimme laivalla Elben varrella, keskustaan käveli kymmenessä minuutissa (tämä myös Dresdenin etuna verrattuina muihin seminaarikaupunkeihin). Meitä vaihtareita oli joka puolelta maailmaa, mm. Meksikosta, Sveitsistä, Kiinasta, Japanista ja Itä-Euroopasta, ja minä olin ainoa suomalainen. Oli aivan mahtavaa päästä taas tutustumaan uusiin kulttuureihin ja maihin, ja molemminpuolinen kiinnostus johti mahtaviin keskusteluihin. Esimerkiksi keskustelu georgialaisen tytön kanssa sodasta Venäjän kanssa 2008 ja keskustelu kiinalaisten kanssa Kiinan hallituksen toimista olivat erittäin mielenkiintoisia. Ystävystyin myös yhden japanilaisen kanssa hyvin, joten opin Japanista aika paljon.

Seminaarin päätarkoitusta, vaihtarikokemuksien vaihtoa ja miettimistä, käytiin joka päivä parisen tuntia pienryhmissä läpi, mutta muuten aikaa riitti kaikkeen muuhun. Kaupunki tutkittiin kahtena päivänä läpikotaisin, ensiksi vuokratun oppaan avulla ja sitten pienryhmissä suoritetun kilpailun myötä. Dresden on uskomattoman hieno kaupunki! Keskusta on barokin perua, jolloin Dresden toimi Sachsenin rikkaan valtakunnan pääkaupunkina (tietämättömille: Saksa yhdistyi yhdeksi valtakunnaksi vasta vuonna 1871, ja oli sitä ennen täynnä pikkuvaltioita). Dresdeniä onkin siteerattu ”Elben Firenzeksi” ja kaikki saksalaiset kehuvat kaupunkia. Sanottakoon kuitenkin, että amerikkalaiset ja britit pommittivat vuonna 1945 koko kaupungin tuusan nuuskaksi, ja osa restaurointitöistä valmistui vasta 2000-luvulla.

Ohjelmaan kuului tietysti kaksi suurta ja pitkää esitelmää, yksi Saksan politiikasta ja toinen historiasta. Vaikka tiesin jo suurimman osan näistä aiheista, oli esitelmä historiasta silti avartava, koska historia liitettiin YFU-tapaan kulttuurin muodostumiseen. Historiaan liittyen kävimme parissa museossa. Historiaan liittyen paras tapahtuma oli käynti kaupungissa nimeltä Bautzen, lähellä nurkkausta jossa alkavat Tsekki ja Puola. Siellä on vanha vankila jota sekä Kolmas Valtakunta että DDR:n Stasi käyttivät. Siellä meille oli järjestetty kaksituntinen opastettu kiertokäynti. Vuosina 1933-1945 vangit olivat romaneja, kommunisteja, vammaisia, homoja, valtion vastustajia ja ennen kaikkea juutalaisia. DDR:n aikana vangit olivat kaikki poliittisia vankeja. Vankilan olot olivat 1970-luvulle saakka epäinhimilliset ja vankilan ainoa tarkoitus oli tuhota vangit henkisesti, etteivät he enää ikinä pystyisi asettumaan hallintoa vastaan. Jokaista vankia valvottiin kellon ympäri ja henkinen kidutus oli jokapäiväistä. Käynti siellä oli aika vaikuttava kokemus. Politiikkaan liittyen meille oli järjestetty käynti Sachsenin parlamentissa. Emme olleet siellä vain katselemassa, vaan meillä oli siellä ”roolipeli” jossa toimimme kansanedustajina. Meidät oli jaettu kahteen ”puolueeseen” joista toinen halusi tuoda koulupuvut osavaltion kouluihin ja toinen vastusti tätä. Parin komiteatapaamisen ja taktiikan hiomisen jälkeen vuorossa oli ”täysistunto”, jonka aikana minäkin pidin viisiminuuttisen puheen koulupukuja vastaan. Puhuin perustuslaillisista oikeuksista, mielipiteenvapaudesta, nuorison tarpeesta ilmaista itseään, käytännön järjestelyistä, valtion koulujen diskriminoinnista verrattuna yksityiskouluihin ja Saksan historian huonoista kokemuksista joissa valtion ja kansalaisen yhteys oli liian tiivis.

Iltaohjelmassa oli oikeastaan vapaaehtoisuutta. Kerran kävimme Dresdenin oopperatalossa, jossa oli klassisen musiikin konsertti, mutta muuten iltaisin tuli lähdettyä kaupungille baareihin. Tämä etu oli vain Dresdenissä, koska muissa kohdekaupungeissa majapaikat olivat esikaupungissa tai landella. Lisäksi nukkumaanmenoaikaa ei ollut. Yhtenä iltana oli jopa virallisena ohjelmana lähteä YFU-ohjaajien kanssa baarikierrokselle (jenkkivaihtarit hajotkaa :D)!

Viikon vietettyäni rautaesiripun toisella puolella voin jo tehdä muutamia johtopäätöksiä kahden valtion yhteenkasvamisesta. Arkielämä Länsi- ja Itä-Saksassa on jo samanlaista, mutta yksittäisistä asioista huomaa, että eroja on yhä edelleen. DDR-arkkitehtuuri ja kaupunkien sen aikainen huono kunnossapito ovat edelleen näkyvä osa itäsaksalaisia kaupunkeja. Dresdenin keskusta on kyllä käsittämättömän hieno, mutta osa Dresdenin kaupunginosista on vanhaa kommunistityylistä rumaa kerrostalolähiötä ja toiset kaupunginosat taas olivat likaisia ja täynnä graffiteja, alakulttuuria siis. Matkustaessani junalla myös Magdeburgin, Hallen ja Leipzigin läpi huomasin että myös näissä kaupungeissa oli samaa arkkitehtuuria ja likaisuutta. Esimerkiksi Magdeburg oli mielestäni täysin ruma kaupunki. Hieman alemman elintason Idässä huomaa myös muunmuassa autoista, joiden taso on keskimäärin matalampi kuin Lännessä. Näiden erojen tasoittamiseksi on liittovaltio viimeisen 20 vuoden aikana syytänyt uskomattomat määrät verorahoja Itään. Ongelma tässä on kuitenkin se, että raha on jakaantunut hieman epätasaisesti. Autobahnit ja junaraiteet ovat Idässä jo paremmassa kunnossa kuin Lännessä, kaupungeista löytyy rumuuden ja likaisuuden keskeltä kapitalistisia ostoshelvettejä ja uusia moderneja valtion rakennuttamia kulttuurirakennuksia. Minusta oli vaikuttavaa, että näin Dresdenissä vanhan DDR-tyylisen rakennuksen seinällä suuren kommunismia ihailevan maalauksen, ja viiden minuutin päästä tästä olin jo Starbucksissa nautiskelemassa frapuccinoa. Tuo tapaus kuvaa nykyistä tilaa erittäin hyvin.

Eipä muuta tällä kertaa ja olisi mukava jos muutkin taas kirjoittelisivat tänne!

Kurki

Kurki: Alppireissu

Kaiken sen paskan säätämisen ja vinkumisen jälkeen onnistuin lopulta pääsemään mukaan koulun laskettelumatkalle Itävallan Alpeille, Zillertaliin! Siellä olin siis viime viikon (30.1 – 6.2) joten tällä kertaa blogipäivitys keskittyykin pelkästään tähän.

Koulussamme oli syyslukukaudella laskettelu-/lumilautailukurssi aloittelijoille ja tämä oli ihan tavallinen koulun liikuntakurssi, joka vain huipentui tähän viikon reissuun Alpeille tammi-helmikuun vaihteessa. Ennen matkaa he kävivät koulussa teoriaa ja perustreeniä läpi ja kerran laskemassa sisähallissa. Yritin jo marraskuussa päästä sisään kurssille, tai pikemminkin vain matkalle. Onhan Alpit jotain mitä Saksassa/Saksasta käsin on pakko kokea, ja Keski-Euroopassa ja varsinkin koulun kanssa matkustaminen on huomattavasti halvempaa kuin Suomesta lähteminen. Vaihtaribonuksen ja sen tosiasian ansiosta, että osaan jo lasketella, opettaja päätti ottaa minut mukaan matkalle. Olin aivan innoissani ja tämä olikin ainoa mahdollisuuteni osallistua koulun retkille, koska muut retket tehdään edellisellä ja seuraavalla vuosiluokalla. Sitten iski vitutus: Opettaja ilmoitti viikkoa myöhemmin, että hän tarkisti asian uudelleen ja kurssilla ei ole enää ollenkaan tilaa. On se nyt kiva kun hän jo lupaa osallistumisen ja ehdin sitä jo viikon kaikille hehkuttaa, ja sitten hän syö sanansa! Noh, hän kuitenkin lupasi ottavansa minut heti mukaan jos joku peruisi lähtönsä. Kaiken vinkumisen ja sataan kertaan uudelleen kysymisen jälkeen olin jo tosi epätoivoinen viikko ennen lähtöä. Sitten tuli pelastus: Opettaja sanoi, että majapaikassa olisi kyllä tilaa mutta ainoa ongelma on bussi, jolla he matkustavat perille. Miksei hän jumalauta ollut sanonut sitä aikaisemmin!? Ainoa ongelma oli siis matkustus, joten ehdotin, että voisin matkustaa yksin junalla. Tämä oli opelle okei, joten kävin viimeisellä viikolla ennen lähtöä ostamassa hänen kanssaan junaliput. Sitten muutama päivä aikaa pakkaamiseen ja muuhun säätöön ja eikun menoksi.

Junamatka oli sunnuntai-päivällä, yhteensä 10 tuntia mukaanlukien neljä junanvaihtoa. Matka sujui ongelmitta ja mukavasti ja illankoitteessa opettaja oli minua vastassa pääteasemalla. Hän oli tullut omalla autollaan mukanaan pari opiskelijaa, jotka toimivat hiihdonopettajina meille (eli autokin oli täysi ja bussin mukana tuli vielä kaksi opiskelijaa lisää) ja muiden saapumiseen bussilla oli vielä puolitoista tuntia aikaa. Näiden kahden opiskelijan kanssa jaoin huoneen reissun aikana, joten onneksi he olivat mukavia tyyppejä ja juttu luisti hyvin. Kaikki huoneet olivat vierekkäin, joten vietin silti kaiken vapaa-ajan kavereiden kanssa. Muut olivat aika yllättyneitä että halusin/uskalsin matkata yksin junalla koko Saksan läpi Itävaltaan, ja kun he saapuivat, he tervehtivät minua kuin emme olisi nähneet moneen kuukauteen. Häslingin jälkeen aikaisin nukkumaan ja seuraavana päivänä rinteeseen.

Aamiaisen ja valmistautumisen jälkeen vuokrattiin maanantai-aamulla laskettelu-/lumilautailukamat ja vihdoin aamupäivällä päästiin gondolilla ylös vuorelle. En ole ikinä aikaisemmin käynyt vuoristossa, ja siksi koko reissu oli minulle aivan uskomaton kokemus. Matkalla ylös vuorelle olin täysin innoissani ja aivan kärsimätön kaiken odottelun jälkeen. Täytyy kuitenkin myöntää että ensimmäinen päivä rinteessä oli pieni pettymys kaikesta huolimatta. Kaikki muut oppilaat olivat siis aloittelijoita (itse aloitin 9-vuotiaana) ja meidät oli jaettu 10-13 hengen ryhmiin per opettaja. Ensimmäinen päivä meni siis perusasioiden käymiseen ja varsinkin kaikkein hitaimpien tumpeloiden odotteluun rinteessä. Kyllä, menimme siis ensimmäisenä päivänä koko ryhmä yhdessä joka paikkaan ilman minkäänlaista joustoa. Voitte arvata kuinka turhautunut olin. Onneksi jo seuraavana päivänä ja joka päivä yhä enemmän ja enemmän ryhmäkokoa oli pienennetty ja eroteltu osaamisen perusteella. Eli käytännössä kävimme jo keskiviikkona mustassa rinteessä ja jo torstaina laskimme torstaina kolmen hengen ryhmässä mustia rinteitä ilman valvontaa. Ihmeen nopeasti ne parhaat kyllä oppivat pakko myöntää. Ainoa asia mitä en käsitä, on se että miten jopa kahdeksan oppilasta 66:sta onnistui loukkaantumaan, pari heistä vietiin jopa kopterilla sairaalaan. Summa summarum, rinteessä oli ensimmäisen päivän jälkeen aina hauskaa sekä nopeatempoista ja lähes kaikki rinteet tuli koettua. Ja oli kyllä aivan mahtavat puitteet lasketteluun! Korkein kohta, jossa laskimme, oli 2370 metriä merenpinnan yläpuolella. Laakso oli 500 metriä korkealla, joten väliin jäi vielä mukavasti tilaa rinteille. Ei Zillertal tietenkään Alppien parhaimmistoon kuulu, mutta olin jo iloissani siitä että näin ensimmäistä kertaa ikinä vuoria. Ja älkää siellä naurako tälle faktalle!

Jokapäiväinen aikataulu: Valmistautumisen ja aamiaisen jälkeen rinteeseen kello yhdeksältä, jossa pidettiin vain yksi tauko kello yhden maissa. Sitten neljältä takaisin laaksoon ja suihkun ja illallisen jälkeen chillailua ja vielä lopuksi jokailtainen kokoontuminen jossa opettaja kertoi kaikki tarvittavat asiat. Majapaikassamme oli siis buffet-aamiainen ja –illallinen ja aamiaisella sai tehdä vielä eväät mukaan rinteeseen. Majapaikalla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, tuli vain hengailtua kavereiden kanssa ja katseltua yhdessä telkkaria. Syitä tähän olivat laskettelun jälkeinen uupumus sekä after-ski biletyksen ja alkoholin täyskielto. Emme edes tietäneet, missä after-ski bileitä pidettiin. Pari bisseä kyllä kaikki joivat mutta siihen se jäi, joten laskettelun jälkeen ei oikeasti tullut biletettyä tai tehtyä muuta vastaavaa.

Kaikki kuusi päivää rinteessä olivat liian nopeasti ohi, ja lauantai-illalla olikin jo lähtö takaisin kohti übertasaista Pohjois-Saksaa, jossa ei voi missään lasketella. Tunti ennen kuin bussi oli lähtenyt viikkoa aiemmin menomatkalle, yksi opettajista oli perunut lähdön sairastumisen takia, joten bussissa oli kuin olikin sitten tilaa. Hieman liian myöhään hän oli kyllä ilmoittanut, koska olin silloin jo junassa. Matkustin kuitenkin muiden kanssa takaisin bussilla. Koko yön bussissa kykittyäni saavuin aamulla kotiin ja ei muuta kuin suoraan nukkumaan. Nukuin koko päivän ja muutaman tunnin valvomisen jälkeen normaalisti seuraavan yönkin. Sitten pitikin taas herätä arkeen ja takaisin koulun penkille.

Tiivistettynä tämä oli vaihtovuoden paras matka tähän mennessä. Ensimmäinen kerta ikinä Alpeilla ja ketkä voisivat olla parempaa matkaseuraa kuin 65 koulukaveria. Kaiken lisäksi yhteinen reissu ja yhteiset kokemukset loivat parempia suhteita moniin kavereihin ja läjän inside-vitsejä. Ei voi muuta kuin olla erittäin iloinen reissusta. Seuraava matka onkin jo oven takana, kolmen viikon päästä olen YFU:n viikon mittaisella leirillä Dresdenissä. Sitä odotellessa...

Saksa (ja Itävalta) lähettää taas terveisiä Suomessa jäätyville tovereille (täällä jo täyskevät) ja ei muuta kuin kirjoitellaan!

Kurki

Hiihtoa, loppukokeita ja kevään odotusta Elisalta

Vihdoin tuli mullakin laitettua päivitystä tulemaan, täällä näyttää samat henkilöt olemaan tosi aktiivisiä (good for you), itse kuulun noiden lusmuilijoiden joukkoon ;) No, täytyy nyt ryhdistäytyä kevätpuolella ja yrittää laittaa ainakin pari päivistystä.

Täällä pohjoisessa Minnesotassa menee elämä kylmän ja pakkasen merkeissä. Lunta on ennätysmäärä, ja viileää on! Itse olen juoksukauden jälkeen liittynyt koulussa hiihtojoukkueeseen, ja siellä sitten murtsikoidaan oikeastaan varsin suomalaiseen tapaan! ;) Tietenkin olisi ehkä ollut suositeltavampaa harrastaa jotain eksoottisempaa ja "amerikkalaisempaa" urheilua, mutta eipä niitä vaihtoehtoja talvella niin runsaasti ole. Tarjolla olisi hiihdon ja laskettelun lisäksi lätkää ja korista, ja niitähän voin sitten harkita kun sen pallosilmän saan ;) Palloilulajit kun eivät koskaan ole oikein natsanneet, mistäköhän johtuu... Mutta hiihto on kyllä tosi kivaa, joskin meidän joukkue on aika surkea. Suomalaiselle tulee kyllä vähän järkytyksenä, että suurin osa high school -opiskelijoista ei ole koskaan kokeillut hiihtämistä, vaikka täällä on lunta ja kylmää yllin kyllin joka vuosi! Eipä Pohjois-Euroopassakaan varmaan oppilaat mitään superhiihtäjiä ole, eikä kaikilla ole suksia, mutta on sitä nyt jokainen edes vähän kokeillut. Joukkue on tasostaan huolimatta tosi mukava, ja siellä tapaa kivasti uusia ihmisiä, ja on tekemistä koulun jälkeen.

Opiskelurintamalla siirrymme tulevana maanantaina uuteen lukukauteen, ja loppukokeet pidettiin tällä viikolla. Itselläni oli ranskan kokeet jo viime viikolla, koska kielten kokeita ei syystä tai toisesta haluta pitää varsinaisella final viikolla. Sociologyssa, uskonnossa ja englannissa koe korvattiin kirjoitelmilla, eikä maalauksessa ollut koetta, joten jäljelle jäi kokeet matikassa ja psykologiassa. Varsinainen "final exam week" muistutti pikkuisen meidän koeviikkojärjestelyä, maanantaina oli "review day" eli tavallisen lukujärjestyksen päivä, jossa sitten vähän kerratiin asioita. Tiistaina pidettiin kokeet uskonnossa (itselläni oli vain kirjoitelman due date) ja tieteessä. Itse en lue tiedettä, joten mulla ei ollut koulua tiistaina ollenkaan :D Keskiviikkona oli sitten typerin päivä kun keksiä saatta, jokaisen täytyi mennä matikan ja social studies tunneille, jotka oli 35 minuuttia pitkiä. Sehän tarkoitti sitten sitä, että mulla oli oppitunnit 8:40-9:15 ja 11:20-11.55 (ja hiihtoharkat 13:00), joten jouduin hengailemaan koululla koko päivän, eikä noilla tunneilla tietenkään opetettu enää mitään. Typerin idea ikinä, mutta niitä koulupäiviähän on lain mukaan joka koululla oltava joku määrä X, ja varmasti halusivat vain saada päivän, jonka voi laskea mukaan. Torstaina oli sitten matikan koe 8-10:30 ja social studies koe 10:11:30. Molemmat meni ihan ok, vaikka hirveää stressiä en koko kokeista kyllä jaksanut ottaa.

Vapaapäivistä puheen ollen niitähän täällä riittää. Meillä on koko vuonna todella muutama kokonainen viikko koulua, milloin on "grading day" (niin kuin tänä perjantaina, ja tuohan on sinänsä hölmö idea koska opettajilla on kokonainen vapaapäivä aikaa antaa numeroita, mutta kukaan ei tee sitä vielä silloin, koska numerot pitää olla annettuna tyyliin ens keskiviikolle...), "student assistance day", "faculty workshop", sekä tietenkin kansallisia vapaapäiviä, thanksgiving, "Martin Luther King Day", labor day etc. Eipä mua kyllä haittaa, sais Suomessakin olla! Et ei kyllä tunnu et joutuis liikaa olla koulussa.

Ens lukukaudella mulla on aineina speech, drawing 1, American literature, FST-2, senior leadership, ja AP French. Pitäis olla helppo lukukausi tiedossa, enkä oo siitä turhan pahoillani :) Meidän koulussa myös aloitettiin vuosi aikaisemmin, joten graduation on jo 18. toukokuuta, eli tiedossa on piiiiiitkä kesäloma :D Samalla odotan kevättä, track and field seasonia, graduation juhlia, promia ja koulun loppumista, sekä kaikenlaista muuta mukavaa mitä kevät tuo tullessaan, mutta samalla en halua ajan menevän liian nopeasti, sillä kotiin meneminen ei oikein viehätä. Oli jotenkin helpottavaa lukea Viiviltä miten joulun jälkeen kotiinlähtö tuntui olevan paljon lähempänä, joulu oli jonkinlainen käännekohta. Varsinkin tammikuun alussa mua vaivasi sellainen "oon lähdössä ihan kohta kotiin" -fiilis, missä ei ole mitään järkeä, koska en ole edes puolivälissä! Nyt tunnen kyllä päässseeni siitä jotenkin eroon, olikin tosi ärsyttävä.

Oon jatkanut myös ratsastamista reilun kuukauden tauon jälkeen joulun alla (opettajan piti mennä saaman vauva, tosin piti vain kuukauden äitiysloman!), ja se on ollu tosi kivaa. Oon päässyt sisään paikalliseen ratsastustyyliin, ja tallilla on myös tosi mukavia ihmisiä. Talli on vain harmittavan kaukana, aina täytyy pyytää kyytejä, ja se onkin syy miksi en pääse hevosen selkään yhtä paljon kuin tahtoisin. Turhauttavin osa koko vaihtarivuodessa ja Jenkeissä asumisessa onkin tämä transportation, sitä julkista kun ei tosiaan ole. Omassa host perheessäni mua kuskaillaan todella kiitettävästi, he ovat todella mukavia siinä, mutta tuntuu vain hirveän lapselliselta aina pyytää muilta kyytejä milloin minnekkin, ja aina tunnustaa kavereille ettei ole kyytiä kotiin, voisiko joku ajaa. Jokaisella mun ikäisellä myös on ajokortti ja auto, eikä se tietenkään tee asiaa paljon helpommaksi, kun tuntee itsensä aina niin avuttomaksi.

Hiihdon lisäksi sain perhejäsenyyden Lifetime Fitness "kuntosaliin", ja kun totta puhutaan, niin sen rinnalla kyllä hienoinkin Elixia kalpenee. Kyseessä on kyllä mahtavin kuntokeskus mitä olen elämässäni nähdyt, sieltä löytyy nimittäin KAIKKI: loistavat kuntoilulaitteet cardio- ja painonnostovälineineen (sekä vapaat panot että laitteet), ryhmäkuntoilu (yoga, pilates, cycle, total conditioning, barbell strenght, cardio resistance training, belly dancing, aqua aerobic etc...), uimahalliosasto (lap pool, lasten uimaopetus ja lasten allas liukumäkineen, kuumat porealtaat, epätoivoiset saunat, höyrysauna, suihkutilat), sekä LifeSpa (kampaamo, erilaiset hieronnat, kynsi- ja meikkihoidot ja muut kosmetologipalvelut), LifeCafé erilaisine workout tuotteineen ja -välineineen sekä ruokineen, personal training palvelut sekä lastenvahtipalvelut. Siellä siis riittä aktiviteettia, kuten sanoin, en ole tuollaista osannut kuvitellakaan aikaisemmin!

Täällä siis menee tosi hyvin, ihmiset ovat hirveän kivoja, ja paljon uusiin kavereihinkin olen tässä joulu jälkeen tutustunut. Kavereiden kanssa käydään usein ostoksilla, syömässä tai elokuvissa, hengaillaan toistemme luona, käydään Lifetimessa, ja olis tarkoitus mennä laskettelemaan tai "tubing" tässä keväämmällä. Talviaikana käydään myös katsomassa koulun koris- ja lätkäotteluita, joskin eivät ole ihan yhtä suosittuja kuin jalkapallo ;)

Eli toivottelen kivaa kevään jatkoa kaikille, toivottavasti kaikilla muillakin menee hyvin, tsemppiä, nauttikaa!

Love, Elisa

La vie de Viivi en Belgique! Part 2

Nyt päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjottaa. Aika on hujahtanu ihan yhtäkkiä; tänään tuli täyteen 5 kuukautta Belgiassa! Jotenkin mulla on viime päivinä ollu semmonen ahdistus, että lähen ihan kohta pois, takas Suomeen, mutta onhan mulla vielä yli puolet jäljellä. Tää tunne johtuu varmaan siitä, että ennen pidin joulua semmosena etappina ja nyt kun se on ohi, niin seuraava juttu onkin kotiinlähtö! No siihen on vielä kuitenkin runsaasti aikaa.

Kirjotin viimeks marraskuussa, joten hieman on ehtinyt tapahtua. Oon tosi tyytyväinen mun ranskan kehitykseen, puhe tulee päivästä riippuen enemmän tai vähemmän sujuvana ja ymmärrän milteipä kaiken normikeskustelusta. Oli hirmu oudon ihanaa huomata, että pystyn katsomaan kokonaisen leffan ranskaksi ilman, että erityisesti huomaan sen olevan vieraalla kielellä. Puhun sujuvaa ranskaa -vaihe on kuitenkin vielä jossain edessäpäin.

Viime blogikirjoituksen jälkeen tapahtunutta:
-Koulussani yli tuhannen ihmisen kemut. Näin kerätään rahaa koulumatkoihin Belgiassa :D
-Juoksua. Paljo juoksua. Paisteessa, sateessa ja lumessa. Mun etureisi venähti/revähti/entiedämitä n. kuukausi sitten, en ole pystynyt urheilemaan sen jälkeen yhtään. Jee.
-Hostsisko Ariane tuli takaisin Itävallasta! On ollu hirmu kivaa, että perheessä on myös mun ikänen lapsi. Tullaan tosi hyvin toimeen ja niinpä tehdäänki paljon kaikkea yhdessä.
-Lumi-kaaos. Belgia ei oo ikinä kokenu tällasta talvea, kaikki on ollu ihan sekasin ja porukka on syyttäny mua, kun "toin Suomen talven Belgiaan mukanani" heh heh. Nyt kaikki lumet on jo kyllä sulanu.
-Final exams. In French. Sain yhden luokan parhaimmista bilsan numeroista, edellisenä iltana nopealla kertauksella :D mitä tämä kertoo luokkani tasosta?
-Vietin yhden viikonlopun toisen suomalaisen vaihtarin luona, oli ihanaa päästä puhumaan suomea kunnolla! Melkein jopa osasinkin hah. Ja tuona viikonloppuna näin HP:n ranskaksi dubattuna. Ihan järkyttävää. Seriously.
-Oltiin viikonloppu Belgian rannikolla kaveriporukalla.
-Joulu oli ihana, mutta hassu ja vähän surullinen ilman omaa perhettä. Mikä tärkeintä, ruoka oli hyvää!!
-Uusi vuosi oli ihan mahtava! Kunnon hienot kemut kaverin kotona.
-Frankfurt Maarian kanssa! Oli ihaninta.
-Yksi perjantai meillä oli naapurit kylässä, ja mä olin leiponu kakun sitä varten. Maistettuaan kakkua, naapurit sanoivat, että varastavat mun passin, etten voi palata Suomeen :D
-AFS-turhautumista. Mun oli siis tarkotus siirtyä tammikuun lopussa toiseen perheeseen, eli mulla olisi kaksi perhettä, kummatkin 5 kuukautta. Toista perhettä ei kuitenkaan ole vielä löytynyt, joten en tiedä ollekaan mitä tapahtuu ja milloin. Itse toivoisin, että voisin pysyä tässä perheessä koko vaihtarivuoden. We'll see what happens!
-Mun synttäreiden suunnittelua, tulee mahtavaa! Vietetään kyllä vasta helmikuussa, mutta Brysselin yöelämää tiedossa joka tapauksessa!
Ja sitten, ylläri ylläri, ihan normaalia arkea. Kouluun kyllästymistä, huilutunteja, syömistä, shoppailua, Helsinki-ikävää, valokuvaamista (mun ottamia kuvia lähti Venezuelan Dovelle! Oon siis melkein tunnettu valokuvaaja Venezuelassa hahaha), syömistä, PALJON nukkumista (oon melkeen aina väsyny! johtuu varmaan siitä, että joudun ranskaa puhuessa/kuunnellessa vielä keskittymään niin paljon), skypetreffejä, lagaus-sunnuntaita ja loppu vaihtarivuoden suunnittelua!

Odotan kevättä hirmusesti. Nyt täällä vain sataa vettä ja on harmaata. Haluan lämmön, sujuvan ranskankielen taidon, koulun Prahan matkan, oman perheen vierailun ja kaiken muun, minkä kevät tuo tullessaan! Mutta nytkin, sateen ja harmauden keskellä, life is good.

Viivi, la Belgique

Kurki: Vuoden 2010 loppuaikoja

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi pistetään pitkästä aikaa päivitystä tulemaan. Tosiasiahan kuitenkin on, että uuten kotimaahan sopeutumisen jälkeen arki on täälläkin arkea, joten mitään maailmaa järisyttäviä uutisia on nyt turha odottaa.

Tuli kuukausi sitten taas huomattua että maailma on käsittämättömän pieni paikka. Kesällä 2009 ollessani kuukauden kielikurssilla Californiassa (campuksella, ei perheessä) tutustuin moniin nuoriin ympäri Eurooppaa, ja nyt sitten kävin moikkaamassa yhtä. Vietin viikonlopun hänen luonaan pikkukaupungissa nimeltä Lohne, joka sijaitsee tunnin junamatkan päässä Bremenistä lounaaseen. Emme tehneet mitään sen ihmeempää mutta oli vain niin uskomatonta nähdä uudestaan lähes puolentoista vuoden jälkeen. Tutustuminen Californiassa ja jälleennäkeminen Saksassa. Huhhuh. Oikeastaan minun piti nyt joululomalla mennä moikkaamaan paria muutakin vanhaa tuttua Frankfurtissa ja Weimarissa, mutta nämä matkat failasivat.

Tämä oli suuri pettymys, koska olen muutenkin matkustellut vähän muihin vaihtareihin verrattuna. Viimeinen isku vyön alle oli, kun minun piti päästä mukaan tammikuun lopulla järjestettävälle koulun laskettelumatkalle Itävallan Alpeille. Ensiksi minulle luvattiin, että pääsen mukaan, mutta sitten minulle ilmoitettiin uudelleen että bussissa ei ole tilaa. Jos joku jostain syystä peruuttaa niin pääsen mukaan, tämä on kuitenkin aika epätodennäköistä. Vituttaa. Tällä hetkellä ainoat varmat matkat ovat helmikuussa YFU:n leiri Dresdenissä ja joskus keväällä vierailu host-sukulaisten luona Berliinissä.

Moni on varmasti kokenut, kuinka hienoa aikaa joulu Euroopassa on. Täällä jouluvouhotus ja –koristelu alkoi marraskuun lopulla ensimmäisen adventin aikaan. Oli outoa kun kotonakin oli joulukoristeet marraskuussa. Saksan kaupungit kilpailevat joka vuosi siitä, mistä parhaat joulumarkkinat löytyvät ja pitää sanoa että Bremenin joulumarkkinat olivatkin tosi hienot. Voi miksi, miksi meillä ei ole samanlaista kulttuuria Suomessa. Joulumarkkinoille lähdetään kaverien tai perheen kanssa viettämään aikaa ja juttelemaan ja nauttimaan tunnelmasta Glühweinin ja Schmalzkuchenin lomassa ja sitten ehkä ostetaan jotain jouluksi kotiin. Mukavaa ja rauhallista joulunodotusta. Joulunodotukseen liittyy vielä yksi juhla mitä Suomesta ei löydy. 6. Joulukuuta, eli Suomen itsenäisyyspäivänä tulee Nikolaus! Hän on yksi versio joulupukista, joka tuo aamuyöllä lasten kenkien päälle karkkia, ja sitten illalla lapset lähtevät vielä ulos kerjäämään lisää karkkia, samalla tavalla kuin Suomessa virvonta tai Jenkeissä Halloween.

Jouluaattona sitten koko suku kerääntyi 32-vuotiaan hostsiskoni luokse. Meitä oli yhteensä 14 siellä, mukaan lukien kaksi hostsiskontytärtäni jotka ovat 2- ja 4-vuotiaita. Iltapäivällä oli kakkukahvit, joulupukki tuli kuudelta, ja sitten kahdeksalta syötiin kinkkua ja kermaperunoita. Saksalainen joulu ei oikeastaan eroa suomalaisesta juurikaan. Ainoa asia miten huomasin että se oli saksalainen joulu oli se, että pukki jäi parille oluelle lahjojen jakamisen jälkeen :D

Koulusta saatiin vikana päivänä vielä tokarit, enkä voi sanoa että olisin failannut. Asteikko on 0-15, ja yli 10 pistettä on jo oikeasti vaikea saada. Tässä minun numeroni:

Saksa 8

Historia, pitkä oppimäärä 8

Maantieto 9

Politiikka 9

ET 10

Englanti 12

Historia, lyhyt oppimäärä 12

Koripallo 14

Hyvät numerot mutta siihen liittyen kaverit ovat keksineet uuden käsitteen, ”Ausländer-Bonus” eli ulkomaalaisbonus :D Englantia ja korista lukuunottamatta kaikki opettajat pähkäilivät että minkä numeron vaihtarina ansaitsisin ja juttelivat tästä myös kanssani. Parasta tässä vielä on se, että en oikeasti tee tunneilla lähes yhtään mitään ja läksytkin teen vain enkussa ja harvoin muissa aineissa.

On vihdoinkin aika myös kertoa lempiopettajastani, joka opettaa historian lyhyttä oppimäärää. Herra Ravens on noin 60-vuotias jonka hiukset ovat jo harmaantuneet ja käyttää aina pukua. Hänen tunneillaan on sen verran kuria, etteivät oppilaat juttele toistensa kanssa, mutta toisaalta emme melkein ikinä käsittele tunnin oikeaa aihetta. Aihe pitäisi siis olla Saksa toisen maailmansodan jälkeen. Herra Ravens on kiltisti sanottuna aatemaailmaltaan kansallissosialisti! :D Opetustavat ovat sen mukaiset. Kun hän seisoo hänellä on ryhti kohdallaan, hän tulee usein oppilaiden pulpetin eteen kasvot kasvoa vasten kysymään kysymyksiä ja kutsuu oppilaita sukunimillä! Hän eksyy tunnin aiheesta jo viidessä minuutissa ja selittää sitten intohimolla vaikka mistä. Hän sitten kertoo koko tunnin jostain ihan randomista, ja aiheet ovat oikeasti mitä tahansa antiikin Roomasta Venäjän nykyiseen sisäpolitiikkaan. Esimerkiksi oli tosi huvittavaa kun hän kertoi meille erittäin intohimoisesti, kuinka Preussi valtasi 1870-luvulla suurten voittojen jälkeen Pariisin ja kuinka tämä johti Saksan pikkuvaltioiden yhdistymiseen suureksi ja mahtavaksi valtakunnaksi :DD Tai se, kun hän suree sitä, että Saksa menetti maailmansotien tuloksena kolmanneksen pinta-alastaan ja hänen mielestään Saksan pitäisi neuvotella uudelleen naapurimaiden kanssa tästä!

Tämä on vain toinen puoli, miksi hän on niin mahtava opettaja. Minä olen siis hänen lempioppilaansa. Ensimmäisenä koulupäivänäni elokuussa tapahtui siis seuraavaa: Ilmoitin opettajalle, että minua ei ole nimilistassa koska olen uusi vaihto-oppilas. Kun hän kuuli, että olen Suomesta, hän nousi salamana tuolistaan ylös ja katsoi minua positiivisen yllättyneenä. Hän sitten tuli luokseni ja kätteli minua ja toivotti sydämellisesti tervetuloa Saksaan. Koko kaksoistunti meni tämän jälkeen siihen kun hän kertoi koko Suomen historian luokalle :D Miten ihmeessä hän tietää kaiken Ruotsin vallan ajasta, Sibeliuksesta, kansalaissodasta, Talvisodasta, Mannerheimista, Kekkosesta ja Suomen puoluettomaasta roolista kylmän sodan aikana!! :D Tämän tunnin jälkeen hän on kirjaimellisesti joka tunti ottanut Suomen esille. Olen päässyt sen takia esimerkiksi kirjoittamaan taululle Suomen yleisimpiä sukunimiä ja ihan suomeksi ”eduskunta” sekä kommentoimaan Suomen puoluettomuutta kylmässä sodassa. On sanomattakin selvää, että olen hänen lellikkinsä :P

Lunta tuli täällä poikkeuksellisesti jo marraskuussa. ”Lumimyrskyjen” seurauksena täällä on 15cm lunta, joka on paikallisille tosi paljon. Tilanne on sama koko Keski-Euroopassa. Siksi Autobahnit ovat tukossa, lentokenttiä on suljettu, junat myöhästelevät, ja jopa kouluissa on lumivapaata! Siis mitä helvettiä oikeasti! 15cm lunta ja kaduilla liukasta, niin kouluja suljetaan :D Valitettavasti tämä ei tapahtunut minun koulussani... Täällä on siis samanlainen kaaos kuin Suomessa, mutta täällä se tapahtuu 10cm kohdalla, kuin Suomessa metrin kohdalla. Naurettavaa touhua.

Hostvanhemmat ovat tällä hetkellä muuten taas Ruotsissa, joten minulla on veljeni kanssa lähes kaksi viikkoa käty :P Juhlistan vuoden vaihtumista ihan tavallisesti kotibileissä, eli ei mitään ihmeellistä luvassa. Mietin aina vuoden vaihtumisen aikaan, mitä kaikkea olen sen vuoden aikana tehnyt, ja kyllä tämä vuosi oli elämäni paras! Elämäni Suomessa oli tänä vuonna aivan mahtavaa ja vielä vaihtovuoden alku täällä. Uskon kuitenkin että ensi vuodesta tulee vieläkin parempi! Toivon teille samaa!

Kurki ja Saksa toivottavat hyvää uutta vuotta! :)

P.S. Kohta voin sanoa, että tänä vuonna nähdään taas ;)

La vie de Viivi en Belgique!

Vou. Mä ymmärrän ranskaa. Tää on niin uskomatonta.
Reilu kaks kuukautta sitten en ois ikinä uskonu oppivani näin nopeesti. Tällä hetkellä ymmärrän melkein aina mitä mulle puhutaan, pystyn joten kuten seuraamaan leffoja ranskaks ja usein mulle ruvetaan selittäämään jotain juttua yksinkertasemmin, koska luullaan etten ymmärtänyt. Mut HAHAA mä ymmärsin. Voittajafiilis.
    

Nyt oon tottunu elämään Guelff-nimisessä kylässä, josta kukaan mun koulussakaan ei oo ikinä kuullu. Mun naapureilla on LEHMIÄ. Arlon, 27 000 asukkaan kaupunki, sijaitsee 10km päässä ja sinne Guelffistä menee päivässä 5 bussia tai vähemmän. Autolla matka kestää 10min, bussilla 40. Jes. On ollu vähän vaikeuksia tottuu elämään ilman 97v:tä, I miss my bus :(

   
Sitte perheeseen. Mun hostperhe on ihanin ikinä, en ois voinu toivoo parempaa! Mulla on hostvanhemmat ja kaks hostsiskoo: 12-vuotias Inès ja 16-vuotias Ariane, joka on tällä hetkelle vaihossa Itävallassa, tulee takasin tän kuun lopussa.
    
En tuu ikinä unohtamaan hostperheen ensitapaamista. Kaikki vaihtarit oli huoneessa, jonne perheitä alko tulla hiljalleen. Yhtäkkii kuulin "VIIIVIII" mun selän takaa ja kun käännyin nii se oli vaan semmonen poskisuudelmia kaikkialla -tilanne. Meitä kaikkia hymyiliytti ihan hirveesti ja naurettiin ja sitten haettiin mun tavarat ja suuntana oli Hollanti.
    
Hollantiin mennessä pysähdyttiin tien varteen, kun Ariane halusi ottaa valokuvia tuulimyllyistä. Siinä me sitten oltiin, hostisä maassa makaamassa kuvia ottamassa ja minäkin yhtä innokkaana. Loppumatka taittui mukavasti Mr. and Mrs. Smithiä ranskaksi dubattuna autossa katsellessa. En ymmärtäny yhtään mitään.
    
Hollannissa oltiin muutama päivä. Urheiltiin ihan tajuttomasti ja ekan lenkin jälkeen molemmissa jalkapohjissani oli miltei 10cm rakot. Tokana iltana innostuttiin hostperheen kanssa ottamaan mahollisimman rumia kuvia. Muistan, miten iloinen ja helpottunut olin tuossa vaiheessa, koska tajusin, kuinka hyvä tuuri mulla oli käynyt perheen kanssa. Perheenjäsenten keskenäiset välit ovat ihanan avoimet ja lämpimät ja mut otettiin alusta asti hirmu hyvin vastaan.  

Hollannista ajettiin sitten Arloniin (tällä kertaa autossa oli vuorossa Avatar, dubattuna of course) ja ravintolan kautta menimme kotiin. Talo on aivan ihana! Iso, kolmikerroksinen ja moderni mutta silti tosi kodikas. Koulun alkuun oli siis vielä reilu viikko. Sinä aikana tein kaikenlaista perheen kanssa: shoppailua, seinäkiipeilyä, lenkkeilyä, koululla kurssien valitsemista, kemutusta Arianen kanssa, vähän lisää lenkkeilyä ja ekat juoksutreenit. Ja pakko mainita, että mun hostisä tekee aivan älyttömän hyvää ruokaa. Aaaaah. Sitten oliki jo eka koulupäivä.   

Automatkalla kouluun mua jännitti aivan tajuttomasti. Onneksi Ariane oli lupautunut tulemaan kouluun mun kanssa vaikka itse olikin heti seuraavana päivänä lähdössä vaihtoon kolmeksi kuukaudeksi hehheh. Jännityksestä huolimatta koulupäivä meni tosi hyvin ja olin hirmu tyytyväinen, kun sain tietää, että luokallani on toinenkin vaihtari. Se on auttanu tosi paljon, kun on joku jolle pystyy puhumaan normaalisti englantia ja se ymmärtää.  

Ekasta koulupäivästä lähtien koulussa on ollu aina tosi kivaa. Alussa meijät vaihtarit otettiin heti mukaan. Meitä on kyselty kaikkialle ja aina, jos on joku onglema, niin apua löytyy. Suurin osa opettajista on tosi mukavia ja ymmärtää sen, etten pysty tekemään koulutöitä samalla tavalla kuin täkäläiset ja tästä johtuen en tee koulussa hirveästi mitään haha. Teen sen, minkä pystyn ja muuten yritän harjotella ranskan kielioppia yms. Motivaatio ranskan oppimiseen on älyttömän korkealla ja koko ajan kyselen, miten joku asia sanotaan. Ootan niin paljon sujuvan ranskan puhumista, että jaksan harjotella ranskaa ilman, että kukaan käskee. Tästä varmaan johtuukin kieleni nopea kehitys ja minulle on useampaan kertaan sanottu koulussa, että kaikista vaihtareista (koulussani on kuusi) minulla on paras ranska ja sanavarasto. Jes! 

Tällä hetkellä parhaita kavereita täällä on toiset vaihtarit. Nyt se on hyvä, koska on vaikea saada tosi läheisiä kavereita belgialaisista, kun ei vielä ole yhteistä kieltä. Koko ajan kielen kehittyessä huomaan tutustuvani lähemmin täkäläisiin, luonnollisesti. Vaikka parhaat kaverini ovatkin vaihtareita, ei se tarkota, ettei tekemistä belgialaisten  kanssa riittäisi. Viikonloppuisin on aina jotakin ja viikolla hengaillaan koulun jälkeen kaupungilla. Parasta tähän mennessä on ollu isolla porukalla kemutus Brysselissä. Brysseli on aivan ihana kaupunki ja siellä on ollu molemmilla kerroilla aivan älyttömän hauskaa.
 
Tuntuu, että siitä kun lähdin Helsinki-Vantaan lentokentältä olisi ikuisuus, mutta toisaalta täällä aika menee hirmu nopeesti; aina yhtäkkiä onki jo perjantai. 9. päivä on enää tasan 8 kuukautta kotiin palaamiseen ja aivan varmasti aika tulee menemään hetkessä. Siksipä yritän elää täällä täysillä, kokea mahdollisimman paljon ja ikävöidä Suomea ja ihmisiä mahdollisimman vähän. Välillä se ikävä aina iskee, mutta niin sen kuuluukin.  

Hieman jo etukäteen harmittaa se, että mulla on edessä perheenvaihto tammikuun lopussa. Alunperinkin hostperheeni lupautui pitämään vaihtaria vain 5 kuukautta, koska Ariane on poissa vain 3. Tavallaan toivoisin, että voisin olla tässä perheessä koko 10 kuukautta, mutta onhan se ihan kiva päästä kokemaan toiseen perheen arki ja tutustua toiseen belgialaiseen perheeseen. Koulua en joudu vaihtamaan, tämän AFS mulle lupasi ja nykyinen hostperheeni sanoi, että jos toinen perhe ei ole yhtä kiva tai jotain sattuisi, olen aina tervetullut asumaan takaisin tänne. 

Perheestä vielä pikkasen. On ollu tosi hauska huomata asioita, jotka yhdistää meitä. Hostisä on suuri Muse-fani ja myös ehkä maailman hauskin (just like me hahah), Ariane rakastaa valokuvausta ja kemutusta, Inès kuuntelee törkeen hyvää musaa ja seuraa Greyn anatomiaa. Hostäiti puolestaan rakastaa juoksemista ja Kill Bill -leffoja.

Nyt on viikon loma takana ja huomenna kouluun. Sitten jo torstaina alkaakin uusi loma, pidennetty viikonloppu. Keskiviikkoiltana mennään ulos koulukavereitten kanssa ja torstaina pohjois-Belgiaan loppuviikoksi hostperheen mukana. Sen jälkeen koulua muutama viikko ja onkin jo joulu! Ihan hullua. Uudeksivuodeksi mennään luultavasti Maltalle tai muualle lämpimään hostperheeni kanssa eli sitä odotellessa! Ciao! 

Viivi, Guelff