lauantai 14. elokuuta 2010

Kurki: Leiri, eka viikko perillä & ensikokemukset maasta

Lähes kaksi viikkoa lähdöstä, joten nyt on hyvä aika aloittaa blogi. Saatte te muutki vielä-Suomessa-olevat-vaihtarit hieman vainua tulevasta ;)

Ensiksi pitää sanoa, että lähtöpäivää Suomesta en koskaan tule unohtamaan. Tilanne oli täynnä ristiriitoja. Piti hyvästellä perhe ja Suomi, mutta toisaalta odotin innokkaana muiden Saksa-vaihtareiden kanssa pääsyä uuteen kotimaahan. Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan: kotona itkin vielä silloin tällöin, mutta lentokentällä olin innoissani.

Saksan maaperälle päästyämme meitä odotti iki-ihana YFU-staffi. Vuosi alkoi siis viikon kestäneellä valmistautumisleirillä, joka pidettiin Hampurin lähellä. Siellä käytiin läpi kaikkea mahdollista kulttuurista ja kommunikaatiosta saakka aina käytännön asioihin, alkoholiin ja seksiin. Yksi päivä oli omistettu Hampurin tutkimiselle. YFU järjestää kesän aikana monta leiriä, joten meilläkin oli vain 30 vaihtaria siellä. Edustettuina olivat Suomi, Norja, Viro, Hollanti, Sveitsi, Ranska ja Unkari.

Saapuminen isäntäperheeseen on toinen päivä, jota en koskaan unohda. Minut haettiin Bremenin juna-asemalta ja jäisen automatkan jälkeen vuorossa oli jäinen kahvittelu ja tuliaisten antaminen. Onneksi seuraavana päivänä ei ollut enää samanlaista jäisyyttä.

Perheeni on tosi mukava, siihen kuuluu siis vanhemmat ja 18v veli. Kaksi vanhempaa sisartani asuvat jo muualla. 32-vuotias hostsiskoni asuu 2km päässä ja hänellä on jo kaksi omaa pikkutyttöä, jotka käyvät täällä kovin usein. 30-vuotias hostveljeni asuu Bremenissä, eli ei hänkään kovin kaukana. 18-vuotias veljeni oli  viime vuoden vaihdossa Indianassa, joten hänestä on ihan helvetin paljon apua kaikessa. Hän tietää kokemuksesta miten tunnen ja ajattelen parhaillaan.

Ensimmäinen koulupäivä oli myös unohtumaton. Kansliaan ilmoittautumisen ja vaihtareista huolehtivan opettajan tapaamisen jälkeen lorvin koko päivän samoilla kursseilla veljeni kanssa, joka käy myös luokka-astetta 11, kuten minä. Ekana koulupäivänä olin tosi hermostunut ja roikuin vain hostveljessäni kiinni. Oli tosi avuton fiilis enkä ekana päivänä tutustunut kuin vain pariin ihmiseen. Ensimmäinen oppituntini Saksassa oli latinaa :D Onneksi se jäi vain siihen yhteen tuntiin :P Sain keskiviikkona valittua omat kurssini, eikä lukkariin kuulu yhtään matikkaa, fysiikka, kemiaa tai biologiaa :D sen sijaan opiskelen viikossa esim 6h historiaa, 4h enkkua ja 3h politiikkaa. Humanistin unelma siis :D Koulussa olen mukana myös koriskurssilla ja soutu-AG:ssa.

Viime maanantaina saavuin siis perheeseen ja tiistaina oli jo eka koulupäivä. Torstaina pääsin aloittamaan kunnolla sopeutumisen kouluun, kun aloitin oman lukkarini. Tutustuin tosi moneen ihmiseen ja perjantaina sama jatkui. Pitää kyllä myöntää että suuri kiitos avusta kuuluu feimille veljelleni. Tuntuu että jokainen ihminen tuntee hänet :D Hän on tutustuttanut minut koulun "hyviin tyyppeihin" eli olen päässyt hyvään porukkaan alusta alkaen. Hänen avullaan pääsin jo perjantaina synttäribileisiin, joissa tutustuin taas uusiin ihmisiin ja "vanhoihin" paremmin. Bileistä kohta lisää. Veljestäni kertoo aika paljon se, että kun tytöt kuulevat, että asun hänen luonaan, he alkavat nauraa :D pojat taas pitävät sitä tosi hyvänä juttuna. Jokainen päätelköön loput itse :D

Pitää sanoa että (yksien bileiden perusteella tosin) Saksan bilekulttuuri on paljon Suomea edellä! Perjantain bileissä vanhemmat olivat kotona, ja olivat kattaneet takapihalle 40 hengelle pöydät ja grillasivat siellä wurstia ja juttelivat mukavia :D vanhemmat jopa kysyivät kaikilta, että ketkä haluavat lisää bisseä :D ja tällainen käytäntö on täällä kuulemma normaalia!!! Ja Keski-Euroopassa kun ollaan, niin kukaan ei ollut kujalla, vaan kaikilla oli mukava sosiaalinen humala. Jatkot olivat Verdenissä, jossa oli baarissa lukiolaisbileet.

Saksan puhuminen on alkanut hieman odotettua paremmin. Leiriviikko oli hyvä totuttelu kieleen ja nyt tosipaikassa olen välillä aivan jäässä ja välillä (kuten bileissä) juttu luistaa aikas hyvin. Ymmärrän hyvin, kun minulle puhutaan, ja aika hyvin kun muut puhuvat keskenään. Oppitunneilla ymmärtäminen riippuu oppiaineesta. Esimerkiksi historiassa ymmärrän hyvin, mutta 1700-luvun saksankielinen kaunokirjallisuus menee liian vaikeeks.

Vielä yleistä kotimaastani. Saksa ei todellakaan ole mikään paska maa! :D Kulttuuri on ensinäkemältä keskieurooppalainen versio suomalaisesta, eli mitään kulttuurishokkia tuskin ikinä tulee. Täällä Pohjois-Saksassa on pistänyt silmään maaston psykedeelinen tasaisuus. Kun metsää ei ole, voi nähdä tasaista maastoa lähes Berliiniin asti :P Ja korvaan on "pistänyt" tuo vieressä menevä junarata. 5-10 minuutin välein siit menee juna ja sen kuulee hyvin sisälle saakka. Kuulemma siihen tottuu pian, ainakin toivon todella niin. Ja stereotypioista: ensimmäinen ruokani sekä leirillä että perheessä oli wurstia :D ja bileissä wurstin huuhtelijana toimi bisse, jota myös kaikki tytöt juovat ;)

Eli lyhyesti sanottuna vuoden alkuni on ollut mahtava! Toivottavasti fiilis tulee myöhemminkin pysymään yhtä korkealla. Ja muita vaihtareita patistan tänne kirjoittamaan myös kokemuksiaan ja kommelluksiaan.

Kurki, Saksa. Over & Out

1 kommentti:

  1. HOOOOOOOOOOOIIIIIIIII, ihan latinaaki pääsit lukeee ;)), hieno kieli! :DDDDDDD, pidä hauskaa kurki!

    VastaaPoista