Terve Suomi ja muu maailma! Pahoitteluni kirjoituksien aikavälistä (toisaalta jotkut lusmut eivät ole edes aloittaneet) ja nyt taas vuorossa piiiiitkä teksti ”tavallisesta elämästä”.
Jatketaan näin alkuun edellisen tekstini aiheesta, eli Oktoberfestistä. Teen myöhemmin vuoteni aikana kattavan tekstin saksalaisesta kulttuurista ja stereotypioista, mutta on nyt jo pakko ottaa esille se, että Oktoberfestin maine yhtenä saksalaisista stereotypioista on oikeasti ansaittu! Kyseessä on siis koko Saksan kattava kulttuuri-ilmiö, jossa Oktoberfest toimii jäävuoren huippuna. Jokaisessa kaupungissa ja joka helvetin pikkukylässä järjestetään joka syksy sadonkorjuun kunniaksi juhla, johon kuuluu samat aspektit kuin Oktoberfestiin, eli siis syöminen, juominen, musiikki ja muu huvittelu. Ihan sama minkä mittakaavan juhlasta on kyse, siellä käyvät kaikki paikalliset vauvasta vaariin. Itsekin olen käynyt Münchenin ”pääjuhlan” lisäksi Langwedelin ja Etelsenin (=oma kyläni) pikkujuhlissa ja myös Hannoverin ja Bremenin jättijuhlissa. Bremenissä on koko Pohjois-Saksan suurin festi kolmella miljoonalla vuosittaisella kävijällään ja lähes tuhannen vuoden olemassaolollaan, nimeltään Freimarkt, ja sen läheisyyden takia kävin siellä kahdesti. Toisen päivän muuten vietin siellä YFU:n kanssa (alkoholi oli sallittu), joka kertoo hyvin kuinka normaali osa saksalaista syksyä nämä juhlat ovat.
YFU on muutenkin pitänyt minua tiukassa otteessaan. Saksan YFU on jaettu ”Landesgruppeihin” eli pienempiin alueisiin, itse kuulun Bremenin YFU:n listoihin. Tämä sitten vuoden aikana järjestää kaikenlaista, ensiksi meillä oli syyskuun lopulla yleinen tapaaminen jossa pääsimme tutustumaan toisiimme ja sitten seuraavaksi oli tämä Freimarkt-ilta. Lisäksi YFU:n rautainen koura tuntuu siten, että se oikeasti yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Eli olen tapaillut vaihtarivuoteni alun leiriviikon muita vaihtareita pitkin syksyä. Bremenissä on käynyt sveitsiläinen ja jopa suomalainen vaihtari moikkaamassa ja kävin Hannoverissa kahden unkarilaisen luona. Tämän lisäksi on tullut jo kutsut vaihtovuoden jälkeen vierailulle Geneveen, Budapestiin ja Prahaan, joten kyllä YFU osaa hommansa. Muuten, tuntuu edelleen aika oudolta kun kaikkien eri maista tulevien vaihtareiden kesken lingua franca on saksa eikä englanti.
Kouluuni on tullut syksyn mittaan vaihtareita ja nyt meitä on yhteensä kuusi, kaksi Argentiinasta ja sitten yksi Jenkeistä, Meksikosta, ja Thaimaasta. Kaikki ovat jonkun surkean järjestön (AFS & Rotary köhköh) kautta eivätkä osaa yhtä lukuunottamatta lähes ollenkaan saksaa joten tapaamisemme kaksii kertaa viikossa menevät aina englanniksi (YFU:lla siis kaikki saksaksi ;) ). ”Kielimuurin” ja useiden pikkuseikkojen takia en jaksa sen ihmeemmin heidän kanssaa aikaa viettää.
Onneksi sentään tunnen erittäin paljon ihmisiä koulusta ja muutenkin alueelta. Kaveripiirini on alkamassa jo muodostua, mutta harjoitan silti edelleen jatkuvasti verkostoitumista. Tämä taas johtaa siihen, että yritän venyä joka paikkaan, mutta aikani ei vain riitä kaikille vaikka haluaisin. Tilannetta ei todellakaan auta se että saatanan sakemanneilla ei ole kuin vain joka toisella Facebook! Heillä on oma versionsa siitä nimeltään SchülerVZ, joka on ihan paska ja monimutkainen eikä tarjoa samoja ominaisuuksia kuin FB. Käyn SVZ:ssa vain harvoin ja saarnaan aina FB:n hienoudesta. Onneksi tilanne on pikkuhiljaa menossa parempaan päin ja FB on saamassa vihdoin niskalenkkiä siitä paskasta kotimaisesta roskasta. Elän muutenkin kiireistä elämää täällä. Aina pitää/saa tehdä jotain liittyen kouluun, urheiluun, asioiden hoitamiseen, bilettämiseen, kavereiden kanssa hengailuun tai vaikka sukulointiin. Yksi kokonainen chillipäivä on jo minulle toivottu harvinaisuus ja alan oppia elämään lyhyempien yöunien kanssa.
Kavereille en ole päässyt opettamaan suomea, koska heidän joukossaan trendi on juuri päinvastainen. He heittävät siis joka päivä läppää Suomesta. Jos heiltä kysytään niin Suomessa ei ole sähköä, asumme igluissa, Ruotsissa on suomalaisia orjia ja menemme kouluun poron selässä. Mutta Saksassa yleensä ottaen tiedetään erittäin paljon Suomesta! Yli kolmannes tietää suomen olevan vaikea ja outo kieli (loput luulevat sen olevan niin kuin muut skandinaaviset kielet) ja tosi moni on käynyt Suomessa. Lähes kaikki tuntevat suomalaisia bändejä ja omaavat tyydyttävät yleistiedot Suomesta. Kaikkein ihmeellisintä oli kun tutor-openi lauloi minulle ulkomuistista Maamme-laulua :D Hän on siis teini-iässään ollut kuoron kanssa Stadissa vierailulla.
Olen jo selviytynyt ensimmäisestä kokeiden aallosta koulussa, mutta se meni kyllä aikas penkin alle. Kirjoitin joka kokeessa (enkkua ei lasketa) reilut kaksi sivua tekstiä kun muut noin 5-7 sivua, ja kokeissa saadaan aina tekstinpätkä lähteeksi ja sitten sitä pitää analysoida ja siihen liittyen tulee vielä yksi tai kaksi esseekysymystä. Aiheina kokeissa olivat muun muassa seuraavat: Länsi-Saksan integraatio Länteen 1950-luvulla, Singaporen talouskehitys 1960-luvulta nykypäivään ja Saksan uuden työttömyyskorvauslain arvoiminen. Arvosanat tulenevat kaikki parin seuraavan viikon aikana ja odotan niitä jo huumorilla. Mutta nyt ensimmäisen loman jälkeen opettajat alkavat jo vaatia minulta jonkinlaista osallistumista tunneilla ja panostusta opiskeluun. Ei tällä hetkellä vain tunnu siltä lainkaan! Onneksi kaikki opet yhtä lukuunottamatta ovat mukavia ja ymmärtäväisiä ja tykkäävät heittää läppää kanssani, toivottavasti myös pysyvät sellaisina. Täällä on muuten enemmän mies- kuin naisopettajia.
Niin se kahden viikon loma. Jos joku ei ole vieläkään kuullut, niin perheellänihän on iso mökki Etelä-Ruotsissa, Västervikin lähistöllä. Se olikin sitten heti koulun loputtua autolla kohti Travemündeä ja lautalla Malmöön. Seuraavat yhdeksän päivää tulikin sitten vietettyä rakkaassa länsinaapurissamme. Kyllä, puhuin paikallisten kanssa lähes koko ajan ruotsia. Kyllä, kaupoissa myytiin paljon suomalaisia ja Suomessa tuttuja tuotteita. Kyllä, kaikki näytti samalta kuin Suomessa. Kyllä, kävin H&M:ssä, Dressmannissa, Lindexissä, KappAhlissa ja vaikka missä kotoisessa kaupassa. Ihmettelen suuresti tätä, mutta minulla oli siellä jotenkin erittäin ristiriitainen olo koko ajan ja voisin jopa puhua pienestä kulttuurishokista. Oli vaan niin outoa mennä Suomen näköiseen ja oloiseen maahan kesken vaihtarivuotta, tuntui siltä että olisi palannut kotiin kesken kaiken. Onneksi sentään ympäriltä löytyi helpotusta: 50km säteellä joka kolmas ihminen oli saksalainen turisti/mökinomistaja ja mökkiimme on fiksattu kaikki saksalaiset TV-kanavat!
Kun syyslomaa oli jäljellä viikko, lensimme hostveljen kanssa kaksisteen Ryanairilla Tukholmasta Bremeniin. Vanhemmat jäivät vielä viikoksi Ruotsiin joten meillä oli viikon käty! Emme pitäneet kotibileitä mutta viikko sisälsi kyllä alkoholia ja rasvaista ruokaa aika paljon. Eli siis silloin kävin klubilla, kaksi kertaa Freimarktilla ja se sveitsiläinen vaihtari oli täällä yötä. Kävin myös kaksi kertaa hostveljen käsipallotreeneissä kokeilemassa että mistä on kyse. Käsipallohan on aikas suosittua Saksassa ja varsinkin Pohjois-Saksassa.
Voitte varmaan jo arvata ettei koti-ikävä paina ja etten todellakaan halua takaisin Suomeen! Mutta pitää myöntää että etäisyyden ja ajan myötä edelliseen elämään tulee perspektiiviä. Olen oppinut arvostamaan elämääni Suomessa entistäkin enemmän. Tekisi esimerkiksi niin mieli käydä Ressussa, moikata kaikkia ja nauttia Barbarossan antimista Ruttiksen portailla vanhalla possella...
Eiköhän tämä tekstimäärä nyt riitä. Te pysytte kyllä kaikki mielessäni joten toivottavasti myös päinvastoin! Pitäkää Suomi pystyssä!
Kurki, die Bundesrepublik Deutschland
