Mainioo päivää muu maailma!
Pakkohan se oli helevetti tänään kirjottaa, kerran sitä vaan vuosituhannessa on 10.10.10. Päivä on ollut luultavasti vuosituhannen tylsin, unisin ja aivottomin. Huolimatta kauheista tottakai espanjalaisista pippaloista, kaikki kommunikaatio minua kohtaan on joko mennyt toisesta korvasta sisään ja välittömästi toisesta ulos, tai jäänyt roikkumaan silmieni eteen kuin verho vieden minua vieläkin syvemmälle tiedottomuuteen.
Tajusin tosin juhlissa miksi kaikilla antiikkisilla (vanhasta ei saa puhua, nää vetää muuten pataan) espanjalaisilla on niin kauniit hymyrypyt. Yhdenkään suupielet eivät kurota maanpintaa vaan taivasta kohti ja kaikken silmäkulmissa näkyy kymmenien vuosien ilo. Erittäinkin kaunista katseltavaa. Saisi Suomikin iloita yhtä paljon ja yhtä arkisesti, siinähän ne kilotkin karisee kun tanssii salsaa ja nauraa katketakseen.
Hetkeen en oo jaksanut kirjoitella, ja paljon onkin ehtinyt tapahtua. Kolme viikkoa elin koulussa epätietoisuudessa, ei ollut niin harmaintakaan hajua mitä kursseja mulla on tai miten espanjalainen koulusysteemi toimii. Koitin päästä Jefe de Estudion (Opon) juttusille, mutta sitä ei liiemmin kiinnostanut avittaa avutonta vaihto-oppilasta, kiireinen mies kun sattuu olemaan. Ajattelin sitten, että vitut tästä, musta tulee strippari ja haistatin pitkät kaikille vapaaehtoisaineille. Jos ei koulussa välitetä musta, niin miksi mäkään välittäisin koulusta (mahtava asenne myönnetään). Kun sitten vihdoin sain ajan varattua ja pääsin Herra Opon luokse keskutelemaan kehittävästi mielipiteistäni koulua kohtaan, sain aikaan suuria saavutuksia. Upeilla puhe-, draama- ja itkutaidoillani sain herran vähentämään koulunkäyntini 20 tuntiin viikossa (mulla oikeasti oli kaikki ne vapaaehtoisaineet, mutta nyt lintsaan niitä ihan luvallisesti), hankkimaan mulle koulun päälle yksityistä espanjanopetusta ja syömään kädestä. Vittumainen heppu mutta jos käytös jatkuu yhtä hyvänä niin kyllä sitä neljä kuukautta kattelee.
Kavereitakin koulussa on, oikeestaan koko luokka on mulle enemmän tai vähemmän tuttu taistelutanner. Pari yksilöä on semmosia jotka ei ota kontakti,a ja mä jätän ne omaan arvoonsa. Luultavasti ne ei osaa englantia ja luulee, ettei mulle voi puhua espanjaa. Kummaa porukkaa.
Jos niitä ei lasketa niin tulen toimeen kaikkien luokkalaisteni kanssa, ne on tosi aktiivisia ottamaan kontaktia, haluaa kuulla kaikkea ja kyselee paljon. Se saa aikaan mussa myönteisen reaktion ja alan kyselemään niiltä kaikkea ja heittään läppää ja olla sosiaalinen. Aluksi mulla oli pelkästään tytöistä koostuva "jengi", mutta kun mun ns. bestikselle, Andrealle tuli juttua yhden meidän luokan kundin kanssa ja se alkoi hengailemaan eri porukoissa, laajensin sosiaalista piiriäni. Vaihdoin Allachin porukkaan (lausutaan Ajas eikä siksi kuulosta luonnossa kovinkaan jumalanmieheltä) joka koostuu lähinnä pojista, mutta niitä mä ymmärrän oikeasti paremmin kuin luokkani tyttöjä. Tytöt kikattelee ja heiluttelee pyllyjään, pojat heittää helvetin hyvää ja osin aika härskiä läppää ja siihenhän mä olen tunnetusti luotu.
Vaikka luokallani onkin jollain asteella pätevä sosiaalinen arvoasteikko, ja kaikilla on "omat kaverinsa", niin ketään ei syrjitä ja kaikki ottavat kantaa toistensa asioihin ja kommunikoivat paljon keskenään. Voin istua kenen viereen haluan, kaikki lainaavat mielellään kynää tai kirjaa (päätin olla ostamatta kirjoja koska ne on n. kolme kertaa kalliimpia kuin Suomessa) tai koittavat selventää opiskeltavia asioita, joista mulla ei useimmin ole hölkäsen pöläystäkään hajua. Kaikin puolin tosi nautittavaa.
Koulun ulkopuolella hengailen lähinnä muiden vaihtareiden kanssa (omat koululaiset on kuitenkin vuoden nuorempia ja sen verran lapsellisia, ettei niiden juttuja ympäri vuorokauden jaksa). On suomalainen Santeri, norjalaisia Julie, Kamilla ja Mikal, saksalainen Lena ja tottakai Julien ja Santerin hostsisko Maria. Nää heput muodostaa mun kaveriston parhaimmiston, kyllähän noita muitakin vaihtareita ja ihmisiä pyörii kuvioissa mutta ei ne ole ainakaan vielä tehnyt kovin erikoista vaikutusta. Tällä porukalla on koluttu monet baarin- ja puistonpenkit läpi ja paljon on varmasti vielä edessäkin.
Sain hostäidiltäni puhuttelun, hän ei pidä siitä, että pyörin porukassa jossa kommunikoidaan englanniksi eikä espanjaksi. Tottakai ymmärrän hänen pointtinsa, mutta bro's before hoe's, if you know what I mean. En siis ole yksin, vaan saan varmasti rauhaa ja rakkautta silloin kun sitä tarvitsen ja minulla on ihmisiä joiden kanssa voin kommunikoida tuhat kertaa sulavammin ja luonnollisemmin, se pitää pääni selvänä tässä latino-hullunmyllyssä.
Perheeni on ottanut minut hyvin vastaan ja sanoisinkin, että tämän ensimmäisen kuukauden täyttyessä olemme sopeutuneet toisiimme ja arkeen ihan kybällä. Kaikki toimii kuin rasvattu koneisto ja kotona on hyvä olla. Asia mikä minua etukäteen eniten jännitti, oli huumorinkukka. Pelkäsin, että perheeni olisi tylsä kuin huvipuisto ilman laitteita, mutta kaikeksi onneksi minua ei lähetettykään kadotukseen vaan sain ilmaisen lipun suoraan taivaaseen. Nauramme kotona monta tuntia päivässä, kaikkeen liittyy hyvä puoli ja kaikki paha käydään terveesti läpi mutta päätetään helpottavasti huumoriin. Kukkii ja kasvaa.
Kaikkein suurin toiveeni tässä vaiheessa matkaa on se, etten palaa Helsinkiin tonnikeijuna. Onneksi minulla on vain 4 kuukautta aikaa lihoa, en ehdi paisua ihan valaaksi. Syömme kyllä terveellisesti kotona ja minä olen luopunut lähes kokonaan roskaruoasta ja karkeista, energiajuomienkin kulutus on vähentynyt. Olen aloittamassa Kickboxingin, joka on tunnetusti hyvä liikuntamuoto ja pitää kyllä linjani entisinä kunnes pääsen pakenemaan läskiintymistä takaisin Suomeen.
Olen myös aloittanut salsan, joka on jo yhden kerrankin jälkeen lempiharrastuksen,i ja tulee varmasti jatkumaan Suomessa. Espanjalaiset syntyvät rytmi veressä, baareissa kaikki tanssivat ilman humalaa ja hyvin tanssivatkin, en ole vielä nähnyt yhtäkään huonosti tanssivaa paikallista. Koska en omaa kyseista geeniä, on se pakko opetella, ja kaikille jotka tämän lukeva, KOKEILKAA. Salsa on maailman hauskin ja tunteikkain tanssi ja se saa aina hyvälle tuulelle.
Kuten sanoin, kaikki tanssivat baareissa salsaa eikä heitä vitun vertaa kiinnosta osaatko ollenkaan, he tanssittavat sinua silti.
Yhteenvetona voisi sanoa, että samaa rataa jatkuessaan tämä tulee olemaan elämäni parasta aikaa. En kadu laisinkaan sitä hetkeä kun astelin Helsinki-Vantaalla turvatarkastukseen hyläten rakkaani turva-aitojen toiselle puolelle ja astuessani yksin kylmään maailmaan. Sillä hetkellä se tuntui hirveimmältä asialta jonka olen koskaan tehnyt, mutta kokemuksen kasvatti minua kovasti. Kaikki on hyvin, mieleni on levollinen, Facebook auki ja TV:ssä Bruce Willis puhuu espanjaa. Kiitos kaunis, Aino kuittaa.
BESO y BESITO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti