Kaiken sen paskan säätämisen ja vinkumisen jälkeen onnistuin lopulta pääsemään mukaan koulun laskettelumatkalle Itävallan Alpeille, Zillertaliin! Siellä olin siis viime viikon (30.1 – 6.2) joten tällä kertaa blogipäivitys keskittyykin pelkästään tähän.
Koulussamme oli syyslukukaudella laskettelu-/lumilautailukurssi aloittelijoille ja tämä oli ihan tavallinen koulun liikuntakurssi, joka vain huipentui tähän viikon reissuun Alpeille tammi-helmikuun vaihteessa. Ennen matkaa he kävivät koulussa teoriaa ja perustreeniä läpi ja kerran laskemassa sisähallissa. Yritin jo marraskuussa päästä sisään kurssille, tai pikemminkin vain matkalle. Onhan Alpit jotain mitä Saksassa/Saksasta käsin on pakko kokea, ja Keski-Euroopassa ja varsinkin koulun kanssa matkustaminen on huomattavasti halvempaa kuin Suomesta lähteminen. Vaihtaribonuksen ja sen tosiasian ansiosta, että osaan jo lasketella, opettaja päätti ottaa minut mukaan matkalle. Olin aivan innoissani ja tämä olikin ainoa mahdollisuuteni osallistua koulun retkille, koska muut retket tehdään edellisellä ja seuraavalla vuosiluokalla. Sitten iski vitutus: Opettaja ilmoitti viikkoa myöhemmin, että hän tarkisti asian uudelleen ja kurssilla ei ole enää ollenkaan tilaa. On se nyt kiva kun hän jo lupaa osallistumisen ja ehdin sitä jo viikon kaikille hehkuttaa, ja sitten hän syö sanansa! Noh, hän kuitenkin lupasi ottavansa minut heti mukaan jos joku peruisi lähtönsä. Kaiken vinkumisen ja sataan kertaan uudelleen kysymisen jälkeen olin jo tosi epätoivoinen viikko ennen lähtöä. Sitten tuli pelastus: Opettaja sanoi, että majapaikassa olisi kyllä tilaa mutta ainoa ongelma on bussi, jolla he matkustavat perille. Miksei hän jumalauta ollut sanonut sitä aikaisemmin!? Ainoa ongelma oli siis matkustus, joten ehdotin, että voisin matkustaa yksin junalla. Tämä oli opelle okei, joten kävin viimeisellä viikolla ennen lähtöä ostamassa hänen kanssaan junaliput. Sitten muutama päivä aikaa pakkaamiseen ja muuhun säätöön ja eikun menoksi.
Junamatka oli sunnuntai-päivällä, yhteensä 10 tuntia mukaanlukien neljä junanvaihtoa. Matka sujui ongelmitta ja mukavasti ja illankoitteessa opettaja oli minua vastassa pääteasemalla. Hän oli tullut omalla autollaan mukanaan pari opiskelijaa, jotka toimivat hiihdonopettajina meille (eli autokin oli täysi ja bussin mukana tuli vielä kaksi opiskelijaa lisää) ja muiden saapumiseen bussilla oli vielä puolitoista tuntia aikaa. Näiden kahden opiskelijan kanssa jaoin huoneen reissun aikana, joten onneksi he olivat mukavia tyyppejä ja juttu luisti hyvin. Kaikki huoneet olivat vierekkäin, joten vietin silti kaiken vapaa-ajan kavereiden kanssa. Muut olivat aika yllättyneitä että halusin/uskalsin matkata yksin junalla koko Saksan läpi Itävaltaan, ja kun he saapuivat, he tervehtivät minua kuin emme olisi nähneet moneen kuukauteen. Häslingin jälkeen aikaisin nukkumaan ja seuraavana päivänä rinteeseen.
Aamiaisen ja valmistautumisen jälkeen vuokrattiin maanantai-aamulla laskettelu-/lumilautailukamat ja vihdoin aamupäivällä päästiin gondolilla ylös vuorelle. En ole ikinä aikaisemmin käynyt vuoristossa, ja siksi koko reissu oli minulle aivan uskomaton kokemus. Matkalla ylös vuorelle olin täysin innoissani ja aivan kärsimätön kaiken odottelun jälkeen. Täytyy kuitenkin myöntää että ensimmäinen päivä rinteessä oli pieni pettymys kaikesta huolimatta. Kaikki muut oppilaat olivat siis aloittelijoita (itse aloitin 9-vuotiaana) ja meidät oli jaettu 10-13 hengen ryhmiin per opettaja. Ensimmäinen päivä meni siis perusasioiden käymiseen ja varsinkin kaikkein hitaimpien tumpeloiden odotteluun rinteessä. Kyllä, menimme siis ensimmäisenä päivänä koko ryhmä yhdessä joka paikkaan ilman minkäänlaista joustoa. Voitte arvata kuinka turhautunut olin. Onneksi jo seuraavana päivänä ja joka päivä yhä enemmän ja enemmän ryhmäkokoa oli pienennetty ja eroteltu osaamisen perusteella. Eli käytännössä kävimme jo keskiviikkona mustassa rinteessä ja jo torstaina laskimme torstaina kolmen hengen ryhmässä mustia rinteitä ilman valvontaa. Ihmeen nopeasti ne parhaat kyllä oppivat pakko myöntää. Ainoa asia mitä en käsitä, on se että miten jopa kahdeksan oppilasta 66:sta onnistui loukkaantumaan, pari heistä vietiin jopa kopterilla sairaalaan. Summa summarum, rinteessä oli ensimmäisen päivän jälkeen aina hauskaa sekä nopeatempoista ja lähes kaikki rinteet tuli koettua. Ja oli kyllä aivan mahtavat puitteet lasketteluun! Korkein kohta, jossa laskimme, oli 2370 metriä merenpinnan yläpuolella. Laakso oli 500 metriä korkealla, joten väliin jäi vielä mukavasti tilaa rinteille. Ei Zillertal tietenkään Alppien parhaimmistoon kuulu, mutta olin jo iloissani siitä että näin ensimmäistä kertaa ikinä vuoria. Ja älkää siellä naurako tälle faktalle!
Jokapäiväinen aikataulu: Valmistautumisen ja aamiaisen jälkeen rinteeseen kello yhdeksältä, jossa pidettiin vain yksi tauko kello yhden maissa. Sitten neljältä takaisin laaksoon ja suihkun ja illallisen jälkeen chillailua ja vielä lopuksi jokailtainen kokoontuminen jossa opettaja kertoi kaikki tarvittavat asiat. Majapaikassamme oli siis buffet-aamiainen ja –illallinen ja aamiaisella sai tehdä vielä eväät mukaan rinteeseen. Majapaikalla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, tuli vain hengailtua kavereiden kanssa ja katseltua yhdessä telkkaria. Syitä tähän olivat laskettelun jälkeinen uupumus sekä after-ski biletyksen ja alkoholin täyskielto. Emme edes tietäneet, missä after-ski bileitä pidettiin. Pari bisseä kyllä kaikki joivat mutta siihen se jäi, joten laskettelun jälkeen ei oikeasti tullut biletettyä tai tehtyä muuta vastaavaa.
Kaikki kuusi päivää rinteessä olivat liian nopeasti ohi, ja lauantai-illalla olikin jo lähtö takaisin kohti übertasaista Pohjois-Saksaa, jossa ei voi missään lasketella. Tunti ennen kuin bussi oli lähtenyt viikkoa aiemmin menomatkalle, yksi opettajista oli perunut lähdön sairastumisen takia, joten bussissa oli kuin olikin sitten tilaa. Hieman liian myöhään hän oli kyllä ilmoittanut, koska olin silloin jo junassa. Matkustin kuitenkin muiden kanssa takaisin bussilla. Koko yön bussissa kykittyäni saavuin aamulla kotiin ja ei muuta kuin suoraan nukkumaan. Nukuin koko päivän ja muutaman tunnin valvomisen jälkeen normaalisti seuraavan yönkin. Sitten pitikin taas herätä arkeen ja takaisin koulun penkille.
Tiivistettynä tämä oli vaihtovuoden paras matka tähän mennessä. Ensimmäinen kerta ikinä Alpeilla ja ketkä voisivat olla parempaa matkaseuraa kuin 65 koulukaveria. Kaiken lisäksi yhteinen reissu ja yhteiset kokemukset loivat parempia suhteita moniin kavereihin ja läjän inside-vitsejä. Ei voi muuta kuin olla erittäin iloinen reissusta. Seuraava matka onkin jo oven takana, kolmen viikon päästä olen YFU:n viikon mittaisella leirillä Dresdenissä. Sitä odotellessa...
Saksa (ja Itävalta) lähettää taas terveisiä Suomessa jäätyville tovereille (täällä jo täyskevät) ja ei muuta kuin kirjoitellaan!
Kurki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti