Hola Amigos, Que Tal?
Paljon pusuja ja haleja iloisesta Espanjasta, täällä on huisia! Tänään tulee täyteen kuudes päivä Espanjaa ja neljäs päivä Alicantea. Vaihtarin elämän ei kuulemma kuulukkaan alkuun olla helppoa, eikä se sitä täälläkään ole, mutta yhtään kehuskelematta sanoisin pärjänneeni tähän mennessä perin mainiosti. Espanja ja varsinkin Alicante on ollut vastaanottava ja lämmin heti alusta alkaen ja kodin tuntu on huumannut minut täysin.

Kuten Janilla meilläkin oli alkuun pieni orientaatioleiri Barcelonassa joka kesti muutaman päivän ja oli turhimmista turhin, mutta onneksi kaikki loppuu aikanaan. Barcelonassa kiertelimme bussilla kaupunkia ja sitä ympäröiviä turistikohteita, ainoaksi erityiseksi ja mieleenpainuvaksi paikaksi jäi erään keskustassa sijaitsevan kirkon vieressä oleva Mc Donalds, koska sieltä sai ihan superhyviä Mc Flurreja. Leirin osanottajat olivat mitä mieleenpainuvimpia, eivät tosin kovin imartelevalla tavalla. Muista maista saapuneet vaihtarit (esim. Ranska, Hollanti, Ruotsi, Norja ym ym) olivat mukavia vaikken paljon aikaa heidän kanssaan viettänytkään, kun taas prosentuaalisesti leirin suurin ryhmä eli me suomalaiset olivat lähes kaikki aivan tuhottoman perseestä. Ikinä en ole mitään kohtaan kokenut samanlaista myötähäpeää. Joku sanoi joskus, että suomalaisia saa aina hävetä ulkomailla eikä kovin väärässä ollutkaan.

Lentokoneessa istuin Mira nimisen tytön vieressä, voi että se jaksoi puhua! Lennolla se oli jopa ihan jees, koska minulla on lievä lentopelko eikä siinä papatuksessa ehtinyt kyllä mitään pelätä, mutta kun pääsimme Barcelonaan kyseinen leidi rupesi roikkumaan minussa pahemmin kuin ripuli Afrikassa. Saimme kolmanneksi jäseneksi oivaan trioomme hieman ujon ja viattoman oloisen Lappeenrantalaisen tytön joka olisi yhtä hyvin voinut olla ulkomuodoltaan matkalla playboyn kuvauksiin kuin vaihtoon Espanjaan. Tällä koplalla tutkiskelimme hostellimme lähiseutuja ja samalla pokkani sai mahtavaa treeniä. Sen kokemuksen jälkeen ei kyllä mikään saa hämmentymään. Mira ei osannut huoneessamme panna vessaa lukkoon vaikka lukko oli täsmälleen samanlainen kuin Suomessa. Huhhuh, onneksi sunnuntai aamuna alkoi junamatka kohti Alicantea.

Juna-asemalla oli kaaos normaalien matkustajien kesken ja vielä tuplasti pahemmin meidän vaihtareiden ja perheidemme kesken. Kun vihdoin pääsin hostperheeni tykö sain ison kasan suukkoja kaikilta perheenjäseniltä eli madrelta, padrelta, hermanolta ja hermanoni novialta (veli ja veljen tyttöystävä), tapasin myös hostisoäitini joka oli pieni ja hyvin eksyneen näköinen. Kuulin myöhemmin, että rouva sairastaa alzheimeria ja huomasin tämän käytännössä kun isoäiti tapasi minut päivän aikana ainakin kymmenen kertaa uudestaan ja oli joka kerta yhtä viattoman iloinen uudesta lapsenlapsestaan.

Matka jatkui hieman Alicanten ulkopuolelle, perheemme loma-asunnolle (kuvia tulossa) jossa söimme tortilloja ja juttelimme niitä näitä. Tunnelma oli mielestäni ok jo alusta lähtien, ainakaan en henkilökohtaisesti tuntenut oloani vaivautuneeksi tai muutenkaan epämukavaksi. Ruoan jälkeen lähdimme nuorten kesken (veljeni on vuosimallia 92 ja hänen noviansa 91) kävelylle a la playalle, jota on täällä ihan sikana ja jolla oikeasti vietetään aikaa toisin kuin esim. hietsu. Melkein heti ulkona alettiin puhua tupakoinnista, ja minkä sitä renttu luonnolleen mahtaa, myönsin polttavani ja seuraavassa hetkessä huomasin imuttelevani palavaa tupakkaa Espanjan auringossa rannalla uusien mukavien perheenjäsenteni kanssa. Takaisin päästyämme alkoi läpsyn pelaaminen Espanjalaisilla korteilla ( jotka on ihan btw tosi oudot ) ja illalla kotiuduimme Alicanten keskustaan meidän "talvi"asuntoon.

Eilen heräsin auvoiseen aamuun muroilla jotka veljeni laittoi minulle, syytä en tiedä mutta täällä tykätään laittaa muromaitoon paaaaljon kaakaota jotta suklaamurot maistuisivat vieläkin suklaisemmilta. Aamiaisen jälkeen lähdimme bikini/tupakka ostoksille ja kävimme tsekkaamassa tulevan kouluni. Ah niin ihana siesta saapui ja veri veti veljeäni kotiin joten vedimme päikkärit yksissä tuumin ja painuimme hyvin nukkuneina altaalle ( meillä on siis asuntoyhtiön oma uima-allas, kuvia tulossa ) pelaamaan korttia ja riehumaan veljeni Eduardon ja hänen ison, lihavan ja vitun hevin kaverin Viktorin kanssa. Viktorin englanti oli tosi hassua ja nauroin parituntia putkeen.

Koulu alkaa huomenna, tämä päiväkin on varmasti kertomisen arvoinen mutta se jää part 2:seen koska nyt lähden ostamaan liittymää. Cien, Merci por Todos, Espanja on huippu ja hieman toisenlainen kanta tulee varmaan vielä tänään kokemuksiini liittyen.

Se on moro, Aino, Alicante